Viestinnän ja vuoropuhelun tärkeydestä

Sain alkuviikosta lötterööni organisaationi strategiaesitteen. Esitteessä kerrotaan toiminta-ajatuksen lisäksi, visio, ihanteet, menestystekijät, profiloituminen sekä strategian toteutuksen pääteemat. Takasivulla esitellään vielä tiiviisti organisaatiomme pähkinänkuoressa yhteystietoineen. Kädessäni on hieno esite, jota passaisi näyttää muillekin.

Uteliaisuuteni organisaationi strategiaa kohtaan kehkeytyi esitteen kautta. Päädyin sen pohjalta, painettua nettiosoitetta seuraten, lukemaan strategiamateriaalia hieman tarkemmin. Törmäsin näin strategiaan - jota myös minun pitäisi toteuttaa - ensimmäistä kertaa.

Viimeisen vuoden ajan olen omassa työssäni eri alan organisaatioissa ja foorumeissa puhunut ja paasannutkin strategiaviestinnän yhteydestä yksilön sitoutumiseen, motivaatioon ja innostukseen tehdä työtä yhteisten päämäärien eteen. Erityisen tärkeäksi asiaksi olen mieltänyt sen, että yksilö oivaltaa viestinnän avulla työnsä merkityksen osana suurempaa kokonaisuutta ja ymmärtää strategian jokapäiväisen työnsä viitoittajana.

Käytännössä lähes poikkeuksetta, yhteydestä riippumatta, kuulen tarinoita ymmärtämisen ja strategian konkretisoinnin haasteellisuudesta. ”Strategia konkretisoituu vasta, kun yksilö pääsee keskustelemaan ja pureskelemaan sitä”, totesivat kollegani vastattain. Joskus on tietysti hyvä miettiä, onko itse ollut kyllin aktiivinen, ottanut osaa tai kuunnellut riittävällä tarkkuudella. Vuoropuhelua tarvitaan.

Olen nyt esitteen innoittamana tutustunut strategiatekstiin. Mitähän seuraavaksi?

Katriina Karkulehto

Ikävä viesti

Esimiehillä on tärkeä asema strategiaviestinnässä. He toimivat linkkinä johdon ja työntekijöiden välillä, parhaimmillaan viestien aktiivisesti molempiin suuntiin. Jotta esimiehet voivat toimia tässä roolissa, heidän tulee ymmärtää strategia, sitoutua siihen, pystyä tulkitsemaan sitä oman tiiminsä kannalta ja viestiä se innostavasti ja ymmärrettävästi johdettavilleen. Näin esimiehestä strategiaviestinnässä usein ajatellaan.

Mitä esimies sitten tekee, kun johdon tekemät strategiset valinnat ovat niitä ikävimpiä? Mitä esimies tekee, kun valinnat johtavat esimerkiksi tehtaiden lakkauttamiseen ja niin omien johdettavien, kaikkien työtovereiden kuin omankin työn loppumiseen?

Esimiehen näkökulmasta kehotus valintojen ymmärtämiseen, niihin sitoutumiseen ja niistä innostavasti viestimiseen tuntuu varmaankin lähinnä ironiselta ohjeelta. Valintojen perustelut yrityksen kilpailukyvyn parantumisella eivät paljoa lämmitä niitä yksilöitä, joiden työpanosta yritys ei enää mielestänsä tarvitse. Ja kuinka paljon johto kiinnostuu siitä mahdollisesti vihaisesta ja kriittisestä palautteesta, jota esimies voisi ylöspäin viestiä?

On helppo antaa ohjeita siihen, miten strategia saadaan toteutumaan ja miten viestintä ja erityisesti esimiesten viestintä on siinä avainasemassa. Tässä työssä vaan pääsee liian usein unohtumaan, kuinka kipeitä strategiset valinnat voivat olla.

Kaisa-Riikka Salomaa

Rakkaudesta strategiaan

Sanat, joita käytämme ohjaavat alitajuisesti myös suhtautumistamme ja asennoitumistamme kohtaamiimme ilmiöihin. Käyttämämme sanat asettavat eräällä tapaa ne reunaehdot, joiden puitteissa ajattelemme ja toimimme. Kun käytämme esimerkiksi sanaa strategiaviestintä, se ohjaa meidät keskittymään strategiaviestin selkeyden, viestinnän yhdenmukaisuuden ja oikea-aikaisuuden tai viestintätaitojen kaltaisten asioiden äärelle.

Kuitenkin, jos korvaamme sanan strategiaviestintä esimerkiksi sanalla rakkaus päädymme varsin toisenlaisten kysymysten äärelle. Rakkauden yhteydessä on tuskin relevanttia puhua taidoista ja osaamisesta, selkeydestä tai loogisesti etenevästä prosessista. Sen sijaan kysymykset kuten onko meillä aikaa rakkaudelle, miten vaalimme rakkautta tai onko rakkaudella tilaa kasvaa meissä nousevat keskeisiksi.

Mikä siis on yhteys rakkaudesta strategiaan? Käyttämäni yksinkertaisen esimerkin tarkoituksena on näyttää, että hyvin yksinkertaisella harjoituksella, vaihtamalla käyttämäämme sanaa, saattaisimme huomata samasta ilmiöstä uusia, erilaisia puolia, joihin emme ole osanneet - emmekä edes pystyneet - aiemmin kiinnittää huomiota.

Jouni Sipponen